perjantai 20. marraskuuta 2015

Tähän voisi laskostaa siipensä


Valo tulee ja asuttaa silmien lammet, katseen. Valo tulee ja jää. Kulkee vihreiden lehvien läpi. Se on puhdas. Se on kirkas. Se kirmaa ihon poluilla. Silittelee jokaisen haavan pienemmäksi. Sen lämpö on äidin sylin lämpö, vartalon ympäri kiertyvät kädet. Tähän, tähän voisi jäädä. Tähän olisi hyvä painaa pää, kaikesta väkinäisestä hymyilystä maailman ärjyessä uupunut. Ei tarvitsisi olla kaikkea mitä nykyään pitää. Riittäisi, ihan tällaisenaan hetken. Täällä vanamotytöt kellohameineen laulavat silmiin tähdet, lapsuuden ensikesät, maailman avaruuden, kevään ensimmäiset kukkalapset. Tähän. Tähän voisi laskostaa siipensä.

2 kommenttia:

  1. Harri H, Oulu20.11.2015 14.03

    Kaunis kuvaus ja hienon herkkiä sanavalintoja.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos vierailustasi niitylläni. Istuta tänne myös oma kukkasi.