Toisen ajan henki

Mikä on mukulakivikatua mukulakivisempi? No Vanha Porvoo. Sen kapeilla ja muhkuraisilla kujilla on lähes mahdoton kävellä nopeasti nilkkojaan nyrjäyttämättä. Samoja kujia ovat tallanneet ammoin poisnukkuneet ihmiset maailman ollessa toinen. Sitä ei voi olla ajattelematta täällä. Toisen ajan henki on patinoitunut vanhoihin ikkunalaseihin, puisiin seiniin, portteihin joista kuljetaan kotiin. Sama joki kulkee verkkaan puisen sillan ali. Tummasta vedestä heijastuvat punaisten aittojen hämärässä illassa syttyvät valot; kuunkeltaiset väreilevät pisteet, jotka sekoittuvat hetkeksi veneen lipuessa ääneti ohi. Jokivarren terassilta kantautuu ihmisten iloinen puhe. Veneterva tuoksuu. Ja äkkiä tyttö ajattelee, että juuri näin on hyvä. Tässä. Kun yö laskeutuu ja hämärtää kasvojen ääriviivat. Ja omat sormet hakeutuvat toisen ihmisen sormien lomaan.