Raakileen verran viivoja paperilla

 

Kevät. Ei. Ei kevät, vasta kevään luonnostelma, raakileen verran viivoja paperilla. Sääherran kuhmuraisten sormien pitämän siveltimen jälki. Olihan tässä pörröisiä kissoja temmeltämässä pajupuiden oksilla. Oli sulaneen lumen puroa. Hankivajoamaa. Oli. Vaan ei ollut oikkuileva säiden haltija kättensä jälkeen tyytyväinen. Huokaisi niin, että talvivaatteensa jo innoissaan riisuneet koivunuorikot taipuivat kumaraan ja hytisivät kauttaaltaan. Roskakoriin lensi palloksi rytistetty kevät. Ja tytön sydämessä päätään nostaneet ujot krookukset painoivat nekin kiireesti päänsä takaisin alas. Kunnes aurinko kutsuisi. Tulisi liki.