Taivas roikkuu raskaana ja harmaana. On marraskuu. Pitkittynyt syksy. Valo vähissä. Tyttö on tullut juuri kotiin. Laskenut laukkunsa lattialle. Ottanut kissan syliin. Istuutunut huokaisten alas. Pehmeät tassut, karhunvatukka-anturat leipovat. Leipovat pois kasvoille valahtaneen väsymyksen varjon. Ja tytön käsi unohtuu silityksiin, pehmeän turkin lempeästi huriseville reiteille. Maailmaan, jossa ei koko ajan pidä ja tarvitse. Maailmaan, jossa tärkeää on lepo ja syöminen. Ja leikki. Leikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos vierailustasi niitylläni. Istuta tänne myös oma kukkasi.